Vasta 15-vuotias Iida Lehtomäki johtaa frisbeegolfin MM-kilpailuja ennen huomista päätöspäivää. Tilanne naisten luokassa on muutenkin kotiyleisön näkökulmasta mahtava, sillä kärkikortissa maailmanmestaruudesta taistelemaan lähtee huomenna kolme suomalaisheittäjää.
Lauantaina Nokialla näytti pitkään siltä, että Iida Lehtomäki karkaisi viimeiselle kierrokselle suorastaan ylivoimaisessa johdossa. Lehtomäki lähti päivään tasoissa Ohn Scogginsin kanssa, mutta samaan aikaan kun Scogginsilla oli haasteita, Lehtomäellä tuntui onnistuvan kaikki. Parhaimmillaan eroa Lehtomäen ja muiden välillä oli jopa 12 heittoa.
Haastava 16. väylä kuitenkin muutti kaiken: Lehtomäki heitti useamman heiton koria ympäröivään saaren ohi ja tuloskorttiin kirjattiin väylältä +8. Toiseksi noussut Henna Blomroos heitti sen sijaan samalle väylälle hienon eaglen ja kuroi näin ollen kymmenen heittoa eroa kiinni.
Lehtomäki (-9) lähtee päätöskierrokselle heiton Blomroosin (-8) edellä. Ohn Scoggins (-5) on kolmantena ja viimeisen paikan kärkikortissa saa hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen (-3), joka on parannellut asemiaan tasaisesti vaikean avauskierroksen jälkeen.
Frisbeegolfin MM-kisat huipentuvat huomenna Nokialla. Kisoja on mahdollista tulla seuraamaan paikan päälle ilmaiseksi.
Kaikki tulokset on nähtävissä PDGA Live -palvelussa.