Frisbeegolfin MM-kisojen yhteydessä järjestetään kävijämäärältään maailman suurin frisbeegolfin messutapahtuma, Disc Golf Expo.
Expo järjestetään Nokian jäähallilla lauantaista sunnuntaihin 2.-3.8.2025 ja sinne odotetaan yli 10 000 kävijää viikonlopun aikana. Expossa pääosassa ovat MM-kisojen yhteistyökumppaneiden myyntipaikat. Expo on kävijöille ilmainen.

”Messualueella nähdään noin 20-30 kumppania ja tuhansilla faneilla on mahdollisuus hankkia ikimuistoisia kisatuotteita eri toimijoilta. Haluamme tarjota kaikille alan toimijoille ja muille yhteistyökumppaneille mahdollisuuden olla mukana maailman suurimmassa frisbeegolftapahtumassa”, kilpailunjohtaja Jussi Meresmaa kertoo.
Expo-alueena toimii Nokian jäähalli, jossa on aikaisempina vuosina toiminut mm. Discmania Pro Shop. Pro Shopin tilalla nähdään tulevissa Official Worlds Merchandise Shop, josta fanit voivat ostaa virallisia MM-kisatuotteita.
”Odotamme paikalle toki tuttuja kumppaneita edellisvuosilta. Lisäksi paikan päällä nähdään toivon mukaan useita tunnettuja frisbeegolfbrändejä ympäri maailman, joiden kanssa myyntimme käy aktiivisesti keskusteluita”, Meresmaa jatkaa. ”Frisbeegolfin MM-kisat 2025 tulee olemaan maailman isoin frisbeegolftapahtuma ja se on näkynyt myös kiinnostuneiden kumppaneiden määrässä.”
Expon yhteydessä järjestetään myös Suomen frisbeehistoriasta kertova näyttely, jonka toteuttavat Sami Loukko ja Marko Timonen.